Vuohitila Vatajanrannan tilaa isännöivät Jaakko ja Anna-Kaisa Niemi. Tilanjatkajiksi on kasvamassa 3 poikaa: Nuutti (2006), Veikko (2008) ja Paavo (2011). Tila on Jaakon kotitila. Vatajanrannan tilalla on vuohenmaidontuotanto aloitettu sukupolvenvaihdoksen myötä vuonna 2005. Ensimmäisiä vuohia lypsettiin arkkupakastimen päällä yksitellen, tuolloin toki maitoa ei vielä toimitettu meijeriin. Nyt lypsy tapahtuu 24 paikkaisessa lypsykarusellissa. Tilalla on noin 300 lypsykuttua ja noin 100 nuorvuohta ja kiliä sekä 5 työpukkia. Maito toimitetaan Juustoporttiin jalostettavaksi. Vuohien hyvinvointi ja puhdas ruoka ovat laadukkaan maidon lähtökohdat. Ja laadukkaat tuotteethan valmistetaan puhtaasta ja tuoreesta vuohenmaidosta. Lypsävät vuohet ovat 2009 valmistuneessa kuttulassa. Nuoret vuohet ja pukit ovat omassa 2014 valmistuneessa pihattorakennuksessa ja samassa rakennuksessa on uudet toimivat ja asianmukaiset meijeritilat. 2021 Voihan Vuohi! osti Vatajanrannan Vuohitilan omien tuotteiden liiketoiminnan ja jatkaa juustojen ja jäätelöiden valmistusta omalla brändillä. | ![]() |